Blogi

Uusi pentu tulee taloon!

Koska kumpikin narttu,sekä Freija että Maija jäivät tyhjäksi astutuksen jälkeen, minulle tuli tilaisuus hankkia pentu muualta. Tilaisuutta en voinut olla käyttämättä, koska yhdistelmä oli juuri sellainen josta olen jo pidempään haaveillutkin. Niinpä meille saapui pentu nimeltä Waelceasegan Battery, valkoinen narttupentu Tuuli Salmelta. Pentu on oikein mukavaluontoinen ja nopeasti sopeutui uuteen paikkaan, ei juurikaan arastele mitään. Battery asustaa toistaiseksi sisällä, mutta on alkanut viihtyä Maijan kanssa pihalla vapaana tuntikausia. Maijasta onkin tullut Batterylle jonkinlainen "mamma" johon se turvautuu. Onhan Maija Batteryn täti! Maija oli kennelin ensimmäinen husky, johon se tutustui. Battery ottikin Maijan heti "omakseen", koska vanhempana narttuna toi selvästi hänelle turvaa. Selvästi Batterylla on laumaviettiä, koska näyttää tällä hetkellä viihtyvän Maijan kanssa ulkona paremmin kuin sisällä. Yksin ei viihdy ulkona juurikaan. Myös lauman muihin koiriin on uskaltanut käydä tutustumassa tarhan verkon läpi. Varsin reipas pentu tämä siis on ja toivottavasti myös joskus vahvistus valjakkoonkin jonain päivänäCool

 

Kisasuunnitelmia on tälle talvelle ensimmäinen kilpailu Pudasjärvellä Robur-sprintissä. Lyhyttä matkaa olen vain treenannut tähän asti, lähinnä junnujen Taon ja Tripin ehdoilla. Mutta hyvin ne painavat menemään, ovat nopean oloisia ja kovasti tekevät töitäkin. Varsinaiseksi sprinttiajajaksi en itseäni lue, mutta mennään nyt kokemuksen kannalta junnuille. Vauhtikestävyys on valjakolla vielä hakusessa, kilpareellä en ole kokeillut vielä ollenkaan. Treenikilometrejä ei tule ennen kisoja olemaan edes viittäsataa. 5 varmaa koiraa on kisoihin, mietin vielä Freijan ja Iivarin välillä kumman otan. Freija on hidas kuntoutuja ja kaikenlisäksi se oli kuukauden poissa treeneistä, koska se astutettiin ( tyhjäksi jäi) Mutta selvästi kunto on parempaan päin, vaikka tärkeä osuus syystreeneistä jäikin väliin.

 

Työkausikin on koirilla alkanut, kaikki koirat lähtevät huomenna töihin safarille. Keikkaa tehdään aina, kun voidaan! Muuten treeniolosuhteet olleet minulle aika huonot tälle talvelle, koska jäät tulleet harvinaisen myöhään. Omat treenireitit lähtevät järven poikki, joten koiria on joutunut pakkailemaan autoon, kun olen treemaamaan lähtenyt. Mutta "onni onnettomuudessa" ei ole pidemmille kilpailuille tavoitteita tänä talvena.

 

Pikkukuvassa Battery.