Blogi

Kisakauden jälkeen

Kilpailukausi on ohi ja reet pakattu varastoon. Kilpailujen lisäksi koirat pääsivät työnteon makuun, suuri kiitos yhteistyökumppaneille Cool Kävimme vielä koirien kanssa kolmessa kilpailussa talven aikana. Taivalsprintissä sijoituimme 6- koiran luokassa 6/7, matkana oli 12 km. Koirat eivät olleet varsinaisesssa sprinttikunnossa, tavoitekilpailu oli seuraavan viikonlopun huskyseuran mestaruuskilpailu Rautavaaralla, jonka matkana oli 2 x 45 km. Sijoituimme kolmanneksi, neljännen valjakon keskeytettyä, enempää valjakoita ei luokassamme ollutkaan. Osa koirista oli ilmeisesti saaneet edellisen viikonlopun kisoista jonkun vatsapöpön, joka alkoi oireilla vasta Rautavaaran kisoissa, joten asia tuli minulle täytenä yllätyksenä. Ihmettelinkin koirien kulkua, tuntui että osalla koirista tuntui olevan tehot poissa. Mutta urheasti ne juoksivat!  Onneksi tauti meni nopsaan ohi, ilman isompia seuraamuksia. Ne jäivätkin heti kisojen jälkeen parin viikon levolle. Sitten olikin oma kyläkisamme, Kuusamo sprint! Siellä sijoituimme 12/18. Siperianhuskyvaljakot ovat hienosti ajaneet palkintosijoille tänä talvena avoimissa kisoissa, onnittelut tätä kautta kaikille ajajille ja koirille! CoolTästä talvesta opin taas jotakin uutta, ensi vuonna treenataan taas vähän eri lailla!

 

Remu ja Iivari menivät vielä Aikion Marille lainaan, koska hän oli lähdössä pitkanmatkan kisoihin Gold Rush Runiin. Iivari oli protestoinut paikan vaihdosta hyppimällä häkkien yli, vähän tapellutkin ja repimällä verkkoa, joten katsoimme parhaimmaksi, että se tulee takaisin kotiin! Ilmeisesti oman lauman johtajana koki paineita joutumalla uuteen laumaan, hukattuaan oman laumansa. No joka tapauksessa, siitä ei lainakoiraksi ollut. Annoin Freijan Iivarin tilalle, sen kanssa ei sitten ongelmia ollutkaan. Sairauksia on ollut paljon tänä talvena liikkeellä runsaan kisojen määrän vuoksi, joten Mari ei valitettavasti päässytkään ajamaan kisoihin.

 

Pennut Tao Tao ja Trip olivat ensimmäistä kertaa valjaissa ja menivät kuin vanhat tekijät! Päät alhaalla kiskoivat rekeä 7- koiran valjakossa. Toivottavasti niistä tulee yhtä hyviä kuin siskonsa Ässästä. Saavat nyt syksyyn asti kasvaa rauhassa, jolloin pääsvät muiden kanssa treeniin.

 

Tänään kävivät Ässä ja Rita silmätarkastuksessa, kummallakin oli terveet silmät. Tarkastuksen teki Elina Pietilä Kuusamon pieneläinklinikalla. Ässän tarkastus menikin viimetinkaan, sillä se lähti astutettavaksi. Uros on jo 10-vuotias, ja todella haluan siitä pentuja, koska sen tausta on minulle tuttuja ja siellä on hyviä suomalaisia koiria. Muuten en olisi näin nuorta narttua astuttanutkaan, tämä saattaa minulle olla ainoa tilaisuus käyttää tätä urosta. Mutta siitä sitten enemmän, mikäli astutus tuottaa tulosta.