Talviset treenit ovat päässeet täyteen vauhtiin ja ensimmäiset kilpailutkin on nyt ajettu. Juoksevia koiria on tällä hetkellä Remu, Ässä,
Maija, Rita, Freija, Iivari ja Tsula Arctic Soul kennelistä. Tsula tuli meille talveksi ajoon ja mahdollisesti kilpailuihin, mutta harmillisesti liian myöhään treenien kannalta. Ensimmäinen kisatavoite oli Jongunverran kilpailut Lieksassa.
Alunperin oli tarkoitus osallistua 7-k luokkaan, mutta Rita oli pari päivää liian nuori keskimatkan kisaan ja Tsula puolikuntoinen omaan valjakkooni, joten vaihdoin neloseen. Minulla oli tunne, että olinkohan treenannutkaan tarpeeksi ja
oikein mitään kummempia odotuksia ei ollut. Yllätys oli iloinen kun tulikin voitto!
Sekä Ässälle elämänsä
ensimmäinen REK-1 tulos. Ässä juoksi kummatkin kisapäivät Remun kanssa keulassa. Tässä tapauksessa Belfordin aikanaan toteama asia, että parhaimmat pennut saat, kun astutat nartun kilpailukauden aikana, on käynyt
toteen. Ässä nimittäin "juoksi" aikanaan ensimmäisen kisansa emänsä vatsassa Jongulla 108 km:n matkan ja voisi sanoa, että se on tällä hetkellä, vielä alle 2-vuotiaana, paras koirani. Koirat menivät
ensimmäisen kisapäivän ihan mukavaa vauhtia, oli pakkastakin sopivasti. Ihmeen janoisia ne olivat, lunta haukkoivat melko paljon. Sainkin ensimmäisenä päivänä jo lähdöstä hyvän kaulan ja rauhassa
sai ajella koko matkan. Toinen päivä menikin huomattavasti hitaammin ja tässä ilmeni, ettei koirat ole täydessä iskussa, vauhtikestävyys uupuu. Tosin siihen varmasti vaikutti lämmennyt ilmakin.
Seuraava kisatavoite on Ruunaa-race, katsotaan päästäänkö sinne.
Ässälle onkin seuraajia
ensitalvena, pikkusisarukset Tao Tao ja Trip. Pentueesta Telma lähti uuteen kotiin reilu 10-viikkoisena, opettelemaan aikanaan rekikoiraksi. Tinkebelille eli Minille kävi todella ikävästi, siltä murtui olkavarsi. Kukaan ei tiedä
miten se on tapahtunut (tarhassa kuitenkin, onkohan isompi koira törmännyt siihen esim?) Murtumaa ei edes osattu alussa epäillä, koska koira käytti jalkaansa. Kuvissa kuitenkin selvisi, että siihen on käynyt todennäköisesti
kova isku. Ortopedi ei enää suositellut leikkausta. Mutta onneksi koiraa ei tarvinut pistää pois, ennuste kotikoirana on hyvä. Minulle juttu oli aika kova pala, mutta onneksi Minille löytyi hyvä koti, parempaa kotia ei koira
olisi voinut saada. Miniä itseään ei näyttänyt jalka kiusaavan. En usko, että se olisi meillä ollut onnellinen, kun toiset pääsevät valjakkoon ja se jäisi tarhaan ulvomaan. Mini kävikin meillä
reilu viikko sitten kylässä ja muisti minut sekä lauman, se oli todella iloinen. Kuukaudessa jalkakin oli mennyt todella paljon paremmaksi, ontumaa ei juuri huomannut sen laukkoessa ympäriinsä.
Olen myös aloittanut sivutoimisen yrittämisen, tarjoten koiravaljakko-ajeluita. Se on ollut monivuotinen haaveeni, jonka pistin vihdoin totetumaan. Ajeluita onkin ollut ihan sopivasti, lähinnä
yhteistyökumppanien kanssa. Koirille se on ollut mukavaa vaihtelua ja ne ovat selvästi nauttineet, kun päässeet välillä erilaisiin töihin, vähän liiankin innokkaita, liinat ovat purtu poikki pari kertaa joten ei
auttanut kuin pistää vaijeriliinat tilaukseen keikkoja varten