Blogi

Pentu syntyi 17.3.

Maija otettiin muutamaa päivää ennen synnytystä sisälle ja katsottiin pentulaatikon paikka. Se oli takkahuoneessa, rappusten alla vähän suojassa, ihan hyvä paikka koiralle joka tottunut olemaan kopissa ja haluaa synnyttää suojassa. Nopeasti se sinne sopeutuikin. Maijalla laskivat lämmöt lähelle 37 astetta perjantai-iltana ja olivat edelleen alhaalla lauantai-aamuna. Lauantain aikana lämmöt lähtivät pikkuihiljaa kohoamaan. Lauantai-aamuna se vinkuikin ja liikehti levottomasti, joten oletin avautumisen alkaneen. Ulkona käydessä se juoksi suoraan tarhalle ja painui koppiin, sen sai väkisin vetää sieltä pois. Sinnehän se olisi halunnut synnyttää tuttuun paikkaan.

 

Lauantai-aamun vinkuminen loppui ja koira vetäytyi täysin yksinäisyyteen nukkumaan kerälle. Jotakin oli siis tapahtumassa, toivottavasti. Koira ei muuta kuin nukkunut kerällä ja kävi ulkona, ruokakaan ei enää maistunut. Laskettu aika olisi ollut maanantaina. Kävimme nukkumaan ja varhain sunnuntai-aamuna  heräsin siihen kun Maija jyrsi raivona pentulaatikon laitaa. Ilmeisesti oli synnytyspolttoja ja jonkin ajan kuluttua syntyikin tummanruskea/harmaa tyttöpentu :)  Kaikki meni onneksi hyvin vaikka jännitinkin, kun vaan yksi pentu tulossa. Se saattaa monesti tietää synnytysongelmia, esim. poltot eivät ala riittävän voimakkaina. Pentukin oli ihan normaalin kokoinen. Toivon, että siperianhusky säilyy rotuna jolla on helpot synnytykset kun valitettavasti synnytysongelmatkin ovat perinnöllisiä. Pentu voi hyvin, kun maitobaari on vapaasti käytettävissä ja Maija suorastaan hautoo pentuaan, suostuu vain tarpeillaan käymään ulkona. Nätisti kuitenkin antaa kaikkien käsitellä pentua.

 

Valitettavasti Maija alkoi köhimään vähän ennen synnytystä, joten sai lievän kennelyskän joka jatkui päiviä, välillä oli päiviä ettei yskää kuulunut, se oli hyvin satunnaista. Kuusamon sprint- kisat jää meiltä sitten tältä talvelta välistä, koska varoaika on mennyt jo. Pentu ainakin näyttää voivan erinomaisesti, todennäköisesti se on saanut suojan emän vatsassa. Muut koirat voivat vielä levittää yskää, vaikkeivat ole sairastuneetkaan. Olisi hienoa jos ihmiset noudattaisivat koiratapahtumissa näitä varoaikoja, koska toisten koko talven kisat/ työt voivat mennä pilalle kennelyskän vuoksi. Voi mennä todella viikkoja ennenkuin kennelin kaikki koirat ovat sairastuneet ja sen jälkeen vielä oltava 2 viikon varoaika.